Etelä-Savon Työterveys

Ajankohtaiset uutiset

Etelä-Savon Työterveydelle on myönnetty Avainlippu-tunnus sekä Yhteiskunnallinen yritys – merkki

Julkaistu 13.10.2016

Avainlipun ensisijaisena myöntämiskriteerinä on aina se, että tuotteen on oltava valmistettu tai palvelun tuotettu Suomessa. Lisäksi lasketaan kotimaisuusaste, jonka on oltava vähintään 50 prosenttia omakustannusarvosta. Omakustannusarvossa otetaan huomioon palveluun liittyvät kustannukset, kuten henkilöstökustannukset, alihankinnat ja materiaalihankinnat. Palvelu-Avainlippua hakevalla yrityksellä on myös oltava merkittävä kotimainen omistusosuus, Suomessa toimiva johto ja yrityksen pääkonttorin tulee sijaita Suomessa.

Yhteiskunnallisia yrityksiä voi toimia millä tahansa toimialalla yritysmuodosta riippumatta. Suomalaisen Työn Liiton myöntämä Yhteiskunnallinen yritys -merkki auttaa tunnistamaan nämä yritykset luotettavasti. Yhteiskunnallinen yritys -merkin voi saada yritys, joka on perustettu tuottamaan yhteiskunnallista hyvää ja joka käyttää suurimman osan voitostaan yhteiskunnallisen tai ympäristöongelman ratkaisemiseen. Tärkeää on myös liiketoiminnan yhteiskunnallisten vaikutusten osoittaminen ja toiminnan avoimuus.

- Etelä-Savon Työterveys haluaa olla mukana luomassa hyvinvointia paikallisten yritysten kanssa turvaamalla työpaikkoja ja verotuloja Etelä-Savoon. Meille on tärkeää alueen kehittyminen paikallisella yhteistyöllä, toimitusjohtaja Pirkko Valtola kertoo.

Kaikki ajankohtaiset uutiset

Viimeisimmät uutiset
Etelä-Savon Työterveys parantaa depressiopotilaiden hoidossa
Etelä-Savon Työterveys on saanut depressiopotilaiden hoidon laadun parantumaan entisestään.
27.11.2017
Mikkelin kaupunki on valmistellut osakekauppaa, jossa se myy Etelä-Savon Työterveys Oy:n osakkeet
Kaupunki on valmistellut osakekauppaa, jossa se myy Etelä-Savon Työterveys Oy:n osakkeet Osuuskauppa Suur-Savolle 51 % ja ESSOTE:lle (Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalveluiden kuntayhtymä) 49 %.
29.05.2017
Etelä-Savon Työterveys Oy on Suomen 11. paras työpaikka
Etelä-Savon Työterveys saavutti 11. sijan Great Place to Work 2017 -tutkimuksen keskisuurten organisaatioiden sarjassa
10.02.2017
Varaa aika kätevästi netistä